20.6.2010

Meille "pitkä" perjantai 11.6.10 oli se paljon pelätty päivä, jolloin
rakkaasta kultaisesta Pepestä täytyi luopua.
Pepe nukutettiin ikiuneen Pepen heikon fyysisen kunnon vuoksi. Vasen
takajalka oli aivan hervoton eikä Pepe enää ottanut ollenkaan painoa
siihen. Kulkeminen oli vaikeaa ja ainoastaan pissa- ja kakkakäynnit
pihamaalle se pystyi kutakuinkin tekemään. Keskiviikkona 9.6. käytin
koirat uimassa tutussa uimapaikassa lähistöllä olevassa soramontussa,
Pepekin mukana. Pepe "könkkäsi" veteen," viimeiseen asti vesipeto",
mutta kun se vedestä nousi , ei enää takapää noussutkaan.

Sain sen raahattua autoon ja vähitellen kotona alkoi takapää nousta.
Kotonahan meillä oli koko kevään kaikkialla mattoja, sillä muuten Pepe
ei päässyt ylös. Viimeisten viikkojen aikana Pepe heräsi useita kertoja
yössä ja halusi ulos. Myös viimeisinä yönä se alkoi ulahtelemaan, eli
jatkuvasta kipulääkityksestä huolimatta , kivut olivat lisääntyneet.

Tuntui niin väärältä, kun näki, että Pepellä pää toimi ja kuljetti,
mutta fysiikka petti.

Kyllähän sen tiesi, että tämä raskas ja vaikea luopuminen, ja
ennekaikkea se päätös oli tehtävä, onhan se koiran omistajan
velvollisuus, mutta viimeiseen asti toivoin, että Pepe nukkuisi
luonnostaan ikiuneen...mutta valitettavasti harvoinhan näin käy.
Etenkin Pepen kohdalla sitä oli ehkä turha odottaa, sillä vielä viime
syksynä rokotuksilla, eläinlääkäri kertoi Pepen sydämen toimivan kuin
nuorella koiralla.

Pepestä voi sanoa, että se oli "elämämme koira". Ehkä siitä syystä
näin voi jo sanoa, sillä se oli ensimmäinen noutajamme ja koira, jolla
sydän oli kultaa, se ei ollut kellekään vihainen, koskaan. Koskaan se
ei tapellut enkä muista olisiko juuri murrissutkaan kellekään , ei
toiselle koirallekaan. Sillä oli mahtava työmoraali..metsästyksessä..ei
ehkä tokossa, jota sen kanssa harrastin erikoisvoittajaluokkaan asti.
Makkaran voimalla Pepe jaksoi viilata tokoliikkeitä kanssani.

Toivoisi kaikkien kultaisten olevan Pepen kaltaisia, innokkaita
metsästyskavereita ja kultaisia ystäviä. Pepen myötä rakastuin
noutajiin ja niiden kanssa harrastamiseen ja sen myötä olen saanut
useita, ihania ystäviä.

" Nuku rauhassa rakas kultaiseni". Meillä on iso ikävä, mutta onneksi
kauniit ja iloiset muistot lämmittävät mieltä.



Arki Peppi-kultsun kanssa on sujunut mukavasti. Se on erittäin
oppivainen ja aktiivinen ja pentukoulussakin ollaan sen kanssa jo
käyty. Oprin kanssa ollaan kevään aikana käyty kahdessa tokokokeessa.
Toisesta kokeesta se sai 2.tuloksen ja toisen keskeytin melkeinpä heti,
sillä Opo oli kuin unessa. Eipä olisi kyllä kannattanutkaan vielä
ilmoittautua tokokokeeseen niin mitättömän vähäisillä treeneillä.
Yhdessä ryhmänäyttelyssä ( Muhoksella) ollaan käyty Opon kanssa, jossa
oli tiukka tuomari. Suurin osa labuista sai h:ta, kuten Oprikin .
Tuomarin mukaan Opri oli liian kevyt ja ilmava eli näyttelyssä pärjäsi
melko "tuhdit" . Silloin kun Opri sai ne kaksi sertiä aikaan , se
painoi reilu kaksi kiloa enemmän kuin nyt, joten ehkä Oprikin pärjäisi
paremmin, jos massaa olisi enemmän. Omasta mielestä se on nyt hyvässä
kunnossa ja jaksaa paremmin kisatakin.

Mellin kanssa käytiin myös Haukiputaalla kultsujen erikoisnäyttelyssä,
jossa se sai eri:n. Melli oli eka kertaa veteraaniluokassa, meidän
"ikinuori" mummeli, jolla vauhti ei ainakaan vielä ole hidastunut.
Mellin kanssa on kesän aikana tarkoitus vielä osallistua johonkin
mejäkokeeseen, ainakin pp-kultsujen järjestämään kokeeseen, josta Melli
sai viime vuonna kokeen parhaimman kultsun kiertopalkinnon.

Yhdessä nomekokeessa ollaan Oprin kanssa tänä vuonna startattu, josta
Opri sai hienosti 2. tuloksen avo-luokassa...voi, että olin iloinen
Oprin mukavasta ja innokkaasta työskentelystä kokeessa. 2.tulos,
kaikkien nollien jälkeen, antaa kummasti intoa ja virtaa treenata nomea
enemmän. Ajattelinkin, että tokoillaan talvella ja nyt keskitytään
enemmän nomeen. Hallikokeissa Opri tuntuukin paremmin tokoilevan kuin
ulkokokeissa.



Olen erittäin iloinen myös , kun Oprin pojat Pablo ( P. Everdream) ja
keltainen Otto ( P. Amaranth) pärjäsivät hienosti Rovaniemen
näyttelyssä toukokuun lopussa. Pablo oli PU 2 ja sai sertin ja Otto oli
PU 3 ja sai vara-sertin. Näyttelyn PU 1 oli poikien isä , Erki :).
Lisäksi Otto ja omistajansa Elina suorittivat hyväksytysti
taipumuskokeen kesäkuun alussa Rovaniemellä. Onnea vielä molemmille
koirakoille ja tsemppiä jatkoon...aloluokkaan !



Pikku-Pendoliinojen eli helmikuussa syntyneiden veijareittan kanssa oli
jo yhdet pentupainit toukokuun loppupuolella. Olipa kiva nähdä kaikkia
seitsemää pikkulabua, jotka olivat iloisia ja reippaita
hännänheiluttajia. Hieman tehtiin taas tuttavuutta riistaan ja
harjoiteltiin luoksetuloa. Kaikki uskaltautuivat jo veteen ja osa jo
uikin innokkaasti. Tarkoitus olisi tavata taas piakoin, joten
toivottavasti taas mahdollisimman moni tulee pentupaineihin.

 

27.4.2010

Oprin pennut muuttivat reilu kaksi viikkoa sitten uusiin koteihinsa
ja kuuleman mukaan kaikilla on arki alkanut sujua mukavasti...melkoisia
"purukoneita" tuntuvat vaan olevan ;).

Emma( P. Samantha Fox) meni sijoítukseen tänne Ouluun Riitan ja Hannun
perheeseen, Bertta ( P. Donna Summer) muutti Kelloon Paakkarien
perheeseen ja sinne suunnalle meni myös Stella ( P. Kate Bush)
Ahtiaisen perheeseen. Roki ( P. Duran Duran) muutti myös lähelle eli
kaupungin liepeille Neean ja Miikan kaveriksi sekä Amos ( P. Billy
Idol) muutti myös keskustan tuntumaan Tarjan ja Jaakon iloksi. Ruskea
poika Onni ( P. Boeny M) lähti Kiimingin Jääliin Marjon ja Jukka-Pekan
uudeksi perheenjäseneksi. Suloinen Sisu ( P. Badding) meni isä-Väiskin
ja Minnan ja Pekan

kaveriksi Ylivieskaan. Ensimmäiset pentupainit on jo sovittuna
toukokuun loppupuolelle, sillä kaikki asustavat niin lähellä, mikä on
aivan mahtavaa, kun pentuja tulee tavattua varmasti useamminkin kuin
jos olisivat muuttaneet kauemmaksi.



Vanhat koiramme eivät suinkaan saaneet huokaista helpotuksesta kun
pennut lähtivät, sillä kotiimme muutti suloinen Peppi-kultsupentu.
Peppi on meillä sijoituksessa Valkaman Miialta ( kennel Ruokorapseen).
( Kun otin Mellin aikanaan sijoitukseen, päätin etten enää koskaan ota
itse sijoitusnarttua...mutta vannnomatta paras ;).

peppi

Peppi sopeutui laumaamme aivan uskomattoman helposti...ei itkun itkua...
ei ensimmäisenä yönäkään. Jopa Miisa hyväksyi Pepin parissa päivässä.
Muistan kun Opri tuli taloon, meni kaksi viikkoa ennen kuin Miisa
hyväksyi sen.

Moni varmaan ihmettelee , miksi en jättänyt Oprin pentua meille, mutta
olin jo Oprin ottovaiheessa päättänyt, että seuraava koira meillä on
kultsu. Peppi on ns. käyttölinjainen, tosin taustalta löytyy myös
muotovalioitakin. Omasta mielestä Peppi on tosi sievä, mutta
tuskinpa tulee näyttelytuomarit siitä kovasti tykkäämään ;)...no, eipä
sitä ole näyttelyitä varten otettukaan. Tarkoituksena on Peppiä käyttää
metsästyksessä Tarmon kaverina, ja minä toivon siitä harrastuskaveria
nomeen, tokoon ja mahdollisesti myös PK-puolelle, mutta aika näyttää,
mihin se soveltuu.

Olen nähnyt Pepin isän , Rapen, useissa nomekokeissa ja Rose-emä on
tuttu pennusta lähtien. Ne molemmat ovat erittäin työintoisia ja
riistaviettisä. Rose on hyvin samankaltainen kuin meidän Pepe eli
kotona rauhallinen, mutta metsästyspuuhissa intoa ja virtaa riittää.



Oprin kanssa osallistuimme heti pentujen lähdettyä OSN:n järjestämään
hankinomeen. Olin ihan tyytyväinen typyn työskentelyyn, vaikka ei oltu
juuri treenattukaan aikoihin. Ohjaus meni nappiin,
kakkosmarkkeerauksessa haki hieman toista ja hausta toi 2/4 kahdessa
minuutissa. Hakutyöskentelyyn olin ihan tyytyväinen, mutta hidashan se
Opri on ;).. ei ehtinyt kahdessa minuutissa tuoda kuin ne kaksi. Yhteen
kevään vir. nomekokeeseen ollaan jo ilmoittauduttu sekä tokokokeeseen,
joten treenata pitäisi.



Rakkaan Pepe-papparaisen fyysinen kunto on heikentynyt entisestään,
joten pitkään se ei varmaan jaksa enää elellä täällä meidän kanssamme
):... kyllä tuosta "elämämme koirasta" on tuskallisen vaikea luopua ja
ikävä tulee varmasti olemaan suunnaton sen lähdettyä.

 

7.4.2010

Kiitos Anna-Liisalle pentujen kuvaamisesta( tai hienosta kamerasta)..
ja pentujen seisottamisesta. Katso kuvat!

 

20.3.2010

Pennut ovat nyt kuukauden ikäisiä...aika on mennyt siivillä. Oon itse
ollut lomalla ja virkavapaalla, "hoitovapaalla", ja oon niin kauan, kun
pennut muuttavat uusiin koteihinsa. Puuhaa on riittänyt. Oprilla on
tullut paljon vähemmän maitoa kuin kaksi vuotta sitten pentujen jälkeen
ja luulen, että kohdun poisto on osittain siihen syynä. Pennuilla nousi
aluksi hitaasti paino ja jouduinkin antamaan korviketta muutaman kerran
päivässä. Kiinteän ruuan aloitin pennuille reilun kahden viikon iässä
eli normaalia aikaisemmin, ja nyt painot on hyvin nousseet. Pentue on
edelleen hyvin tasainen painon suhteen. Hieman alkaa jo "luonne-
eroavaisuuksia" tulla esille pennuille...on niitä vaan niin kiva
seurailla.

Ensi viikolla on ohjelmassa ulkoilua, jos ilmat sallivat, ja
tutustutaan riistaan.

Viikko sitten pentujen uudet tulevat omistajat kävivät tutustumassa
pentuihin, ja nyt on pennut sitten jaettuina. Mikä mukavaa kaikki
pennut jäävät tänne lähistölle. Kuusi pentua jää 25 km:n säteelle
Oulusta ja yksi poika, "Sisu" muuttaa Ylivieskaan, siis sekin melko
lähelle, Minnan ja Pekan iloksi ja Väiski-isän "riesaksi".
Pentutreffejä ja pieniä treenituokioita voi pitää yhdessä sitten
useamminkin. Ruskea "Emma" menee Riitan perheeseen sijoitukseen, n. 12
km:n päähän meiltä.

Opri sai vuoden 2009 tokolabradoritittelin ja se myös oli OSN:n paras
tokonuusku 2009 sekä sai 2.palkinnon vuoden 2009 minipuolisin nuusku
OSN:ssä. Hienostihan meillä sujuikin mennnyt vuosi tulosten osalta.

Saapa nähdä mitä kuluva vuosi tuo tullessaan....yritetään varmaan
nomeilla ja ehkäpä me vielä tokoillaan ja mejä-kokeessakin käydään, ja
yritetään metsästää sitä viimeistä sertiä ;).

 

23.2.2010

Opri synnytti "pitkän kaavan mukaan" pe 19.2.10 seitsemän tiitterää
pentua, kolme narttu ja neljä urospentua. Pentujen syntymäpainot
olivat 380-420 g eli hyvin tasainen pentue ...ainakin siinä synnytyksen
jälkeen.

Torstai-iltana 18.2 Opo alkoi läähättää ja käydä leovottomaksi, joten
tiesin että synnytys alkaa, lämpö oli myös torstaiaamuna laskenut 37
asteeseen. Torstain ja perjantain välinen yö oli siis levoton ja
perjantaiaamuna klo 8.00 meni lapsivesi. Siitä vajaan tunnin päästä
syntyi ensimmäinen tyttö ja sitten siitä vajaa tunti musta uros, ja sen
jälkeen synnytys lopahti eli Opolla ei tuntunut olevan supistuksia tai
ei yhtään työnnellyt. Kahdeltatoista päivällä lähdettiin
eläinlääkäriin ja Opo sai siellä tipan jalkaansa, nestettä ja sokeria...
oli hyvin uupunut typy.Veriarvot , mm .kalkki olivat ihan hyviä.
Oprille annettiin oksitosiinihormonia vauhdittamaan supistuksia ja
niinpä sitten ennen klo 15. syntyi loput pennut.

Lääkäri kuitenkin palpoi, että masussa "syvällä" olisi vielä yksi
pentu, ja rtg-kuvan mukaan niin oli. Jälleen Opri sai oksitosiinia,
mutta se ei auttanut eikä myöskään lenkitys ulkona, 30 asteen
pakkasessa. Niinpä lääkäri passitti meidät kotiin vähän jälkeen klo 16
ja sanoi, että jos ei Opri synnytä kotona, niin joko samana iltana
myöhemmin tai viimeistään seur. aamuna Opo täytyy leikata. Kotona ei
tapahtunut mitään, Opri ei supistellut lainkaan. Soitin päivystävälle
lääkärille ja se sanoi, että on tultava heti takaisin sinne. Niinpä
pakkasin seitsemän pentua ja Oprin autoon, edelleen 30 asteen
pakkasessa, ja ajeltiin lääkäriin takaisin. Opo sai jälleen
oksitosiinia, kaksikin kertaa, mutta riittäviä supistuksia ei tullut,
joten viimeinen pentu Opon masusta täytyi sektoida. Pentu oli kuollut,
ruskea urospentu.

Opri on alkanut hoitaa pentuja antaumuksella...ei ole niin"pöllähtänyt"
äiti kuin edellisen kerran pari vuotta sitten synnytksen jälkeen.
Opolla leikattiin sektion yhteydessä kohtu pois, jotan eipä enää
valeraskaudet haittaa meidän harrastamista tai kokeita. ( ...tai niiden
piikkiin ei voi ainakaan enää laittaa nolla-tuloksia ;).

Miisa ei tullut kantavaksi, mitä vaähän uumoilinkin epäonnistuneiden
astutusten perusteella. Tarmokin päätti leikauttaa Miisalta kohdun
poissa tässä kevään aikana.

Pepen vointi on entisellään, ehkä on vähän virkeämpikin kuin aiemmin.
Välillä se jopa vauhdilla "nilkuttaa" menemään ja onpa jopa pari kertaa
hypännyt sänkyynkin mitä ei ole aikoihin tehnyt. Melli mennä
porskuttaa...sillä ei tunnu ikä painavan ja häntä vispaa :)

 

25.1.2010

Oprilla oli ultra 22.1.10 ja ultran mukaan on tulossa normikokoinen
pentue ( ei pieni eikä valtava). Viimeisen tiineysviikon aikana voisi
käydä vielä rtg:ssa tarkistuttamassa pentumäärän tarkemmin. Nyt vain
toivotaan että lopputiineys ja synnytys sujuvat hyvin.

Miisa astutettiin monta kertaa "Kössillä" joulun jälkeen, mutta
astutukset eivät sujuneet odotetulla tavalla. Nyt vain odotellaan,
tuottiko astutukset mitään tulosta.Tarmo ei aikonut käyttää Miisaa
ultrassa, sillä viime ultran jälkeen ( viime syksynä) Miisa sai pahan
ihotulehduksen/ allergisen reaktion ultrageelistä, jota hoideltiin
sitten pitkään. Oma tuntuma on, ettei Miisalle pentuja ole tulossa,
mutta eihän sitä koskaan tiedä....

Pepen vointi on entisellään. Vasemman takajalan päälle se ei ota
painoa eli nilkuttaa. Tilanne ei ole mennyt pahemmaksi, mutta ei
juurikaan paremmaksikaan. Pepellä on nyt käytössä nivellääke, b-vit.
kuuri sekä tulehduskipulääke. Pepellähän todettiin lannerangassa
sponduloosi, joka vaikuttaa vas. takajalan hermotukseen.
Pepe on mieleltään iloinen, häntä heiluu ja ruoka maistuu edelleen
valtavan hyvin ja ongelmana onkin, kuinka saada paino pidettyä kurissa,
kun liikkuminen rajoittuu lyhyisiin pihapiirilenkkeihin. Päivä
kerrallaan elellään ja nautitaan Pepen kultaisesta luonteesta.

 

30.12.2009

Oprin ja Väiskin treffit olivat 19. ja 20. sekä 21.12. Astutukset
sujuivat hyvin kahtena jälkimmäisenä päivänä. 22.1.10 on Opolle
varattuna ultra, joten sitten selviää , onko pentuja tulossa helmikuun
loppupuolella ( vko 8).

Pepe-papparaisen vointi on alkanut heiketä fyysisesti. Nouseminen on
vaikeaa ja vasenta takajalkaa se nilkuttaa eikä pysty ollenkaan
varaamaan sen päälle. Ensi viikolla on lääkärille meno. Pelkään pahinta
ja monet itkut oon jo itkenyt "elämämme koiran" vuoksi. Vielä kuitenkin
pappa kuulee jääkaapin aukaisun ja häntä heiluu iloisesti, kun joku
tulee käymään ja tietysti aina joku tavara, yleensä tyyny, on suussa,
kun joku poikkeaa taloon.

Kiitos kaikille kasvattien omistajille aktiivisuudesta ja erityisesti
kiitos hyvistä ja rakastavista kodeista, joihin "pojat" pääsivät
kasvamaan ja elämään!
Toivon kaikille Onnea ja terveyttä Vuodelle 2010! Ensi vuonna jatkamme
harjoituksia ;)

 

29.11.2009

Oprin juoksuja odotellaan jo kuumeisesti. Normaalisti ne ovat tulleet
hyvinkin säännöllisesti viikkoa-paria vajaa puolen vuoden välein. Nyt
edellisistä juoksuista on kulunut reilun puoli vuotta.

Miisan juoksuja isäntä ei odota vielä alkaneeksi, koska typy on
hienosti ollut jahdeissa mukana,ja vielä juoksee yksi vasa metsässä
kunnes kiintiö on täysi.

Hiljaiseloa muuten ollut harrastusrintamalla. Kerran viikossa ollaan
Opon kanssa käyty tokon yhteistreeneissä ja pyritty "viilaamaan"
liikkeitä ja erityisesti perusasentoja, jotka aiheuttivat suurimmalta
osalta sen, että viimeisimmästä tokokokeesta saatiin 2. tulos. Nollia
ei tullut liikkeistä, mutta perusasennot olivat huonoja seuraamisessa
kuin myös muissakin liikkeissä.
Toisesta tokokokeesta Torniossa lokakuun puolella saatiin 1.tulos ja
luokkavoitto, mutta siellä kaipasin Opolle parempaa virettä, jota taas
toisessa kokeessa oli hyvin.
Nometreeneissä on ollut pitkähkö tauko, vain pari kertaa ollaan käyty
treenamassa hakua riistalla.
Kasvattajanjatkokurssin kävin Raahessalokakuussa yhtenä viikonloppuna.
Nytodottelen siitä todistusta, kunhan kouluttajat lukevat lopputyön
kurssin tiimoilta, joka mielestäni oli melko vaativakin tehtävä, mutta
antoi paljon pohdittavaa pienimuotoiselle kasvattajantyölleni.

 

23.10.2009

Naisten haussa, nomekokeessa ( lokakuussa), Oprin kanssa ei saatu
tulosta, taaskaan.
Kuitenkin kokeesta jäi hyvä maku, sillä Opo oli pirteä sekä mukavasti
teki hakua, jota ollaan paljon treenattukin. Vesiohjausta ei saanut
ylös ekä kakkosmarkkeerauksessa veteen heitettyä lokkia, sillä se ehti
"uida" jo kauas, sillä Opolla on tapana hakea aina maamarkkeeraus
ensin.
Oprin poika, Pablo sekä omistajansa Kirsi starttasivat eka kertaa
elämässä nomekokeessa ja hienosti parivaljakko sai 3. tuloksen.
Hienosti Pablo teki töitä, tosin ohjausriistan,se löysi sattumalta.
Puutteita oli eniten tottelevaisuudessa, joten sitä on aikaa
harjoitella nyt talven aikana. Kaikki muutkin Oprin ja Erkin pojat
tuntuvat käyvän kiihkeinä noutopuuhissa, joka toisaalta on
positiivista, mutta sitä malttia tulee paljon kaikkien treenata.
Opon kanssa kisaamme vielä parissa tokokisassa ennen juoksun alkua,
vaikka treenit on jäänyt aika vähiin. Miisa on nauttinut syksystä, kun
on päässyt hirvijahtiin ja haukkujakin sekä kaatojakin on tullut sen
haukkuun.
Mellin kanssa treenaillaan sen omaksi iloksi ajoittain tokoliikkeitä
ja Pepe-papparainen on menossa mukana..josku se jopa karkaa "ruutuun",
kun sitä liikettä oprin kanssa harjoittelee. Vielä on papalla mielessä,
mitä ne käskyt tarkoittaa, tosin huomaa, että aika valikoiva kuulo
sillä on.
Talvi tuo tulleessaan rauhallisempaa aikaa, ei ole tulossa kokeita
eikä näyttelyitä. Oprin ja Miisan juoksuja odotellaan ja toivotaan,
että astutusreissut aikanaan sujuvat hyvin.

 

9.9.2009

Pablo (Pendolinon Everdream) suoritti taipumuskokeen hyväksytysti 29.8.09 Nivalassa. Onnea kovasti Kirsille ja Pablolle!
Parivaljakko starttaa myös "naistenhaussa" Hailuodossa lokakuun alussa eli tsemppiä myös ensimmäiseen alostarttiin. Hienoa, että nomekärpänen on iskenyt :-) Ja kieltämättä Pablo toimii tosi hienosti ...paremmin kuin äitinsä hakutyössä ;).
Mukava, että myös Merja ja Otto sekä Anne ja Leevi uskaltautuivat kokeilemaan taipumuskoetta Nivalassa, mutta vielä pojat eivät taipuneet. Ei muuta kuin uutta yritystä ensi vuonna!
Myös Otto (P. Amaranth) osallistuu Elinan kanssa syyskuun loppupuolella taippareihin Torniossa, joten onnea kovasti yritykseen.

Oprin kanssa starttasimme Oulunsalossa nomekokeessa 29.8.09 . Opo suoritti moitteettomasti vesiohjauksen ja kakkosmarkkeerauksen, mutta hausta se ei saanut ylös riittävästi riistaa, mutta tuloksena kuitenkin AVO 3...ja olin minä kyllä niiiin iloinen ja tyytyväinen :-) Mikä parasta Opri toimi pitkästä aikaan kuten treeneissäkin, vaikka koe suoritettiin vetisessä, korkeahkossa kaislikossa. Opri joutui aika paljon uimaan , kun on niin pieni, kun toiset isommat koirat vain loikkivat vedessä. AVO-tulos...kauden tavoite saavutettu nomessa, mutta vielä me startataan Hailuodossa "naistenhaussa". Tarmon kanssa Opri pääsee vielä kanalinnunpyyntiin.

Oprille on nyt valittuna sulho, joka on mukavaluonteinen, terve ja komea Game Sparkle`s Väinö. Väiski on suorittanut taipumuskokeen hyväksytysti ja harrastaa mejää voittajaluokassa isäntänsä kanssa. Väinö on muotovalio eli sekä näyttöä että käyttöä löytyy. Ihastuin myös Väiskin taustaan, sillä sieltä löytyy mm. Upwards Goodwill Gunnar sekä Jummi-Jammin Geisha, joilla myöskin on hyviä tuloksia sekä metsästyskokeista että näyttelyistä. Lisää tietoa Väiskistä sen omilta sivuilta.

 

5.8.2009

Onpas taas kulunut aikaa viime päivityksestä.
Maxin ( Pendolinon Moondance) lonkka- ja kyynärkuvauksessa tuli hienot
tulokset: A/A ja 0/0.
Onni ( P.Nemo) suoritti taipumuskokeen hyväksytysti Kiuruvedellä
13.6.09 , Onnea vielä kerran Kirsi ja Onni. Otto ( P. Amaranth) ja
Pablo ( P. Everdream) kävivät myös taippareissa kesäkuussa, mutta eivät
vielä taipuneet; toisella hiipui hakuinto ja toisella palautuksissa on
vielä toivomisen varaa. Tsemppiä uuteen yritykseen :)

Meillä Melli saavutti JVA-tittelin kesäkuussa. Typyllä alkoi viimein
jälki sujua "yleisen haahuilun" asemasta. Kakkosiahan Melli sai
useampia mejässä, jotka johtuivat yliajasta, mutta nyt viimeisimmistä
kolmesta kokeesta , typy jäljesti ykköstuloksen :). JIPPII.

Opon kanssa ollaan kolmessa näyttelyssä käyty kesän aikana
"metsästämässä" viimeistä sertiä, mutta tuloksetta; kaksi eh:ta ja yksi
eri on tuloksena. En tiedä, onko vaikutusta sillä, että Opri painaa nyt
parisen kiloa vähemmän kuin talvella, kun menestystä näyttelyssä tuli
paremmin...eli onkohan "näyttelykunnossa "...

Oprin kanssa ollaan myös kolmessa nomekokeessa käyty starttaamassa
tuloksitta):
Kesäkuun alussa Lohtajalla sujui hyvin pitkä ohjaus sekä
kakkosmarkkeeraukset, mutta haku ei lähtenyt käyntiin, kuin ei myöskään
monilla muillakaan. Oijärvellä sujui ok myös vesiohjaus, mutta
maaohjauksessa typy pyöri koskelon päällä, ärghh. No nyt sellaista ei
ole yrittänytkään, vaikka kaikennäköistä riistaa on ollut käytettävissä
treeneissä, mm. korppikin. Tornion kokeessa Opolla ei vaan oikein
käynnistynyt mikään...huoh. Nyt täytyy vaan todeta, että kyllä se
kotona osaa.
Joku siinä koetilanteessa on, että koira meinaa mennä lukkoon.. vai
liekö itsessä vikaa ? En varmaan olisi kokeisiin ilmoittanutkaan
koiraa, jos treeneissä ei sujuisi, mutta kun niissä typy on tosiaan
toiminut ihan mukavasti. Toki jonkin verran flegmaattisuutta on ollut ,
varsinkin heinäkuun aikana, kun Opolla on melko voimakkaat
valeraskausoireet ( verrattuna meidän muihin narttuihin). Katsotaan
mitä syksy tuo tullessaan. Ópri pääsee ainakin Tarmon kanssa pian
jahtiin ja ehkäpä vielä myöhemmin syksyllä startataan nomessakin,
ainakin naistenhaussa lokakuun alussa.

Pepe-papparainen on nauttinut kesästä ja uimisesta. Hyvin pappa
jaksaa, tosin lenkeille se ei muiden mukana enää lähde, ainoastaan
lyhyille kävelyreissulle. Ruoka maistuu sille yhtä hyvin kuin
ennenkin, tai jopa paremminkin, onhan se sille päivän kohokohta :).

Oprille on suunnitelmissa pentuja seuraavasta juoksusta eli marras-
joulukuun juoksusta. Tulevaa sulhoa etsitään nyt kovasti. Mahdollisesti
myös Miisakin yritetään vielä astuttaa ( vaikka toisin ajateltiin vielä
keväällä) . Juoksuthan Oprilla ja Miisalla ovat olleet aika lailla yhtä
aikaa, joten jos hyvin käy, meillä voi olla melkoista vilskettä ensi
vuoden alussa.

 

13.5.2009

Nou/nomeohjaajakurssi tuli käytyä Uuraisilla 8-10.5.09. Kurssilta sai
taas paljon uusia vinkkejä ja ohjausta noutajan koulutukseen sekä
useita uusia tuttavuuksia :)
Toivottavasti taas sen seuraavan noutajan ( johon menee vielä aikaa,
tod.näköisesti) kanssa on hieman fiksumpi nomekoulutuksessa.

Oprin kasvateista jo viisi on käynyt lonkka- ja kyynärkuvissa:
Pendolinon Nemo ( Onni) : lonkat B/A ja kyynärät 0/0
Pendolinon Nightquest ( Leevi) : A/A ja 2/3, silmät ok
P. Everdream ( Pablo): A/A ja 0/0, silmät ok
P. Whismaster ( Willy) : A/A ja 0/0

Pendolinon Ocean Soul ( Otto) on käynyt kuvissa, mutta tuloksia ei ole
vielä tullut ja P. Moondance on menossa 15.6.09 ja P. Amaranth myöhemmin.

Kalajoella 2.5.09 P. Nemo, "Onni" menestyi hienosti näyttelyssä. Onni
oli ROP ja sai ensimmäisen sertinsä, tuomarina oli Raimo Louhio. Onnea
vielä Kirsti ja Onni :).
Tsemppiä myös "pojille" ja omistajille kevään/kesän koitoksiin;
taippareihin ja nomen alo-luokkaan ja näyttelyihinkin!

 

7.5.2009

Oprista tuli TOKOVALIO ( JIPPII) maaliskuun lopun kokeissa
Virpiniemessä, tuomarina Olavi Pajala. Pisteet ei päätä huimanneet eli
"rimaa hipoen" valioiduttiin, mutta sehän on sivuseikka, etenkin kun
pistemenetykset johtuivat erityisesti omasta toiminnasta, omista
"pakkoliikkeistä". Nyt vaan yritetään ruveta "viilaamaan" liikkeitä.
Toisaalta nyt voisi ruveta satsamaan enemmän ...ehkäpä nomeen.
OSN:n järjestämään hankinomeen osallistuttiin heti tokokisojen
jälkeen. Siellä olin tyytyväinen Opon kakkosmarkkeerauksen
onnistumiseen ja ohjaustehtävään, mutta se...haku. Kaksi dammya se sai
sieltä tuotua kohtalaisella innolla, mutta sitten into taas lopahti,
niin kuin yleensä (kesä)kisoissakin.
En tiedä voiko tuon haun kanssa tehdä jotain, kun niihin sitä
sanotaan, että hakuintoa on tai ei...sitä ei kai paljon voi petrata...?

Osallistuin myös Pepen kanssa hankinomeen, ja voi että olin iloinen ja
onnellinen Pepen hienosta työskentelystä koitoksessa...edes makupalat
ei sitä kiinnostaneet, kun se tohinalla haki dameja :).

Mellin ja Opon kanssa piipahdettiin maaliskuun alussa Kuopiossa
näyttelyssä "metsästämässä" sitä Oprin viimeistä sertiä. Mutta ei saatu
edes eriä, vaan Opon tulos oli käy eh 3, Mellin avo eh1.

Kohta alkaa kesän koitokset, joten melkeinpä joka viikonloppu ollaan
suuntaamassa johonkin suuntaan , lähinnä Oprin ja Mellin kanssa.

 

5.2.2009

Uusi vuosi on vaihtunut ja "uudet kujeet".

Tamminäyttelyssä Kajaanissa piipahdimme Mellin ja Oprin kanssa. Melli sai kapeuden ja karvattomuuden vuoksi H:n ja Opri sai EH:n.
Raahen ryhmänäyttelyyn en sitten Melliä ottanutkaan matkaan niukan karvan vuoksi, mutta Opon kanssa olimme, ja upeasti Opri pärjäsikin, sai toisen sertinsä ja
oli PN 3. Eli täytynee jatkaa näytelmissä käyntiä...;)
Raahessa oli myös labbisten erikoisnäyttely seuraavana päivänä ( 1.2) ja jopa viisiä villiä Pendolinon veljestä oli ensimmäisessä vir.näyttelyssään. Yllättävän hienosti pojat käyttäytyivät ja saivat mukavat arvostelut. Tuomari kaipasi kaikkien kohdalla vielä aikaa...ja keskenhän poitsut vielä ovatkin ;) ...aika tekee sitten tehtävänsä.
Oprill meni myös upeasti erkkarissa , oli käy eri 1, PN 4 ja sai varasertin kovassa seurassa.
Mukavasti alkoi myös uuden vuoden tokoilut. Torniossa Opri sai toisen evl 1-tuloksen ( niukasti, sillä ruutu meni nollille). Muut liikkeet meni oikein mukavasti ja
erityisen tyytyväinen olin Opon hyvään seuraamiseen. Kovasti kuitenkin täytyy vielä treenata, sillä meidän " murheen ryyni" - liikkeet luoksetulo ja ohjattu kaipaa
vielä paljon harjoittelua ja varmuutta. Jatkamme harjoittelua ...ja kisoissa käyntiä :D

Onnistuneista astutuksista huolimatta Miisa ei tullut tiineeksi ja todennnäköisesti sitä ei enää tulla astuttamaankaan, koska ikää tulee sille keväällä jo kuusi vuotta.
Ehkäpä Tarmo katsastelee uutta harmaan pentua jahtikaveriksi sitten parin vuoden kuluttua.

 

20.12.

Vuoden 2008 saldoa:

Opri synnytti 29.1.08 seitsemän komeaa veljestä, joista on kehittynyt ja kasvanut touhukkaita sekä reippaita aikuisia.
Willy ( Pendolinon Whismaster) läpäisi taipumuskokeen lokakuussa kahdeksan kuukauden iässä ja osallistui pariin näyttelyyn mukavin tuloksin kuin myös keltainen Otto-velikin, joka asustelee myöskin Rovaniemellä ja on osallistunut Lapin nuuskujen toimintaan aktiivisesti omistajiensa kanssa.
Mustat pojat Pablo, Otto ja Leevi ovat treenailleet Oulun seudun noutajien koulutuksissa syksyn aikana ja opetelleet hyviä tapoja ja noutojuttuja :)
Onni on osallistunut aktiivisesti Iisalmessa tottelevaisuus- ja noutokoulutuksiin sekä pari kertaa käynyt näyttelyissäkin pyörähtämässä.
Max on touhunnut Seinäjoella ja käynyt myös noutokoulutuksissa sekä hienosti saavuttanut ROP-pentu tittelin Seinäjoen näyttelyssä lokakuun lopussa.
Menestystä ja terveyttä pojille jatkossakin!

Melli saavutti Mejässä Voi 1- tuloksen, mikä oli meidän tavoitteena tälle vuodelle .Ensi kesänä jatkamme harrastusta. Tokoilut jatkui Mellin kanssa vain omaksi iloksi .

Oprilla tuli hienoja tuloksia vuonna 2008. Bh eli käyttäytymiskoe tuli suoritettua sen suuremnitta treenejä. JVA-titteli kruunasi kesäkauden. Myös serti saavutettiin näyttelyssä, mikä ei tosiaankaan ollut mikään tavoite…iloinen yllätys vain :)
Tokossa saavutettiin EVL 1- tulos ja nyt tavoitellaan ykkösiä lisää.
Nomessa ei tavoitetta saavutettu, eli avo-tuloskin olisi riittänyt, mutta vain nollia tuli.
Avo-tulos on tavoitteena sitten ensi kaudella sekä startti pk-jäljellä.

Miisa saavutti KVA-tittelin marraskuussa 08 . Miisa astutettiin marraskuun puolessa välissä ja jos kaikki menee odotetusti, meillä vilisee harmaita palleroita helmikuun alkupuolella 2009.

 

15.9.

Kesä meni ( vai oliko sitä kesää..). Kiirusta piti kesän aikana, sillä lähes joka viikonloppu oli jotain koirien kanssa.

Mellin kanssa käytiin parissa mejä-kokeessa, jotka sujuivat ihan mukavasti....kun kyseessä on Melli. Toisesta kokeesta saatiin tulokseksi ensimmäinen VOI 1-tulos ja toisestakin melkein 1-tulos ( Mellillä ei tullut hukkia, mutta typyn kanssa meni yli aikaa, sillä neito tarkasti jokaisen riistajäljen ja ojarikkaassa maastossa kylpi melkeinpä joka ojassa).

Haukiputaalla käytiin näyttelyssä Mellin ja Oprin kanssa. Melli sai sinisen nauhan, joka on Mellille aika harvinaista. Tuomari ei tykännyt Mellin "kapeudesta"... Melli onkin ollut melko hoikassa kunnossa, mistä itse pidän enemmän.

Opri menestyi hienosti näyttelyssä saaden ensimmäisen sertinsä ja oli PN 2. Tuomari oli unkarilainen labbiskasvattaja, joten voi arvostaa tulosta senkin perusteella. Rovaniemen erkkariin osallistuttiin Oprin kanssa elokuussa, ja sielläkin Opo pärjäsi hyvin. Tulokseksi se sai käy eri 2. Tuomarina oli englantilainen labbiskasvattaja Jackie Hodge.

Samalla Rovaniemen reissulla osallistuttiin Oprin kanssa Lapin nuuskujen järjestämään nomekokeeseen, joka meni täysin penkin alle...Opo oli kuin unessa ( niin kuin tuomari asian ilmaisi), ei toiminut haussa ollenkaan, tuloksena avo 0. En tiedä mikä mättää koetilanteessa, sillä myös tokokokeessa on viitettä samanlaisesta "uneliaasta" Oposta...liekö syy ohjaajan jännityksessä ): ...kyllähän se kotona osaa...

Loviisassa oltiin jälleen heinäkuussa snj:n leirillä. Opon kanssa treenattiin pääasiassa Wt- harjoituksia ja nomea. Kaikin puolin oli taas opettavainen ja mukava leiri niin kuin muinakin kesinä. Yllättäin Loviisan tokokokeessa saatiin ensimmäisestä evl:n startista 2-tulos. Seuraavan evl:n startin keskeytin juuri tuon Opon "uneliaisuuden" vuoksi ja seuraavasta emme saaneet tulosta lainakaan. Haapajärvellä elokuun lopussa saimme 3-tuloksen ja siihen olen erittäin tyytyväinen, sillä typy oli reipas ja innokas kokeen aikana. Paljon täytyy kuitenkin vielä treenata ja viilata liikkeitä ja ennenkaikkea tehdä kokeenomaisia treenejä. Oulussa startattiin syyskuun ekana sunnuntaina ja tuloksena EVL 1.. ja mikä mukavaa taas, Opo oli pirteä, ja seuraamisessa se malttoi olla kontaktissa eikä haahuillut muualle.

Opri pääsi Tarmon kanssa jahdin aloitukseen, koskapa Pepelle reissu olisi ollut jo liian raskas. Typylle teki terää olla erosta mammasta ja toisinkinpäin :) .

Sokerina pohjalle Opri saavutti FIN JVA-tittelin menneenä kesänä. Hienosti Opolla kirsu toimiikin, sillä kuusi mejäkoetta startattiin ja vain yhdestä tuli 2-tulos ja muista 1-tulos. Jospa ensi kesänä treenattaisiin sitten enemmän pk-puolen jälkeä... Kuin myös ensi kesänä täytyy enemmän treenata nomea, jos mielii kokeisiin.

Miisa jäi tyhjäksi astutuksesta, mutta ilmeisesti seuraavasta juoksusta ( marras-joulukuussa) astutusta yritetään eri uroksen kanssa uudestaan. Miisa sai syksyn ensimmäisestä haukkukokeesta toisen voi 1-tuloksen...eli yhtä uupuu..

Pentutreffit järjestettiin elokussa ensimmäisille Pendoliinoille. Kaikki seitsemän veljestä omistajieneen olivat paikalla, mikä oli tosi hieno juttu. Päivä oli aurinkoinen ja onnistunut kaikin puolin, ja mukavaa oli. Oli upeaa nähdä, kuinka iloisia ja innokkaita pennut olivat. Päivän aikana pojat leikkivät ja uivat ja tottahan toki tehtiin myös "työtäkin". Noutotreeniä harjoiteltiin sekä dameilla että riistalla sekä myös jäljestystäkin. Hieman harjoiteltiin myös perustottelevaisuutta sekä näyttelyitäkin varten. Kiitos kaikille kasvattien omistajille onnistuneesta päivästä ja aktiivisesta osallistumisesta sekä suurkiitokset myös Tainalle, Erki-iskän omistajalle!

 

16.6.

Melli mejäili eilen VOI2-tuloksen Rantsilassa!

 

12.6.

Monissa mittelöissä on tullut jo käytyä, vaikka kesä on aluillaan. Toisesta voi-luokan startista mejässä Opo harhautui hirvenjäljelle harmittavasti vajaa 40m ennen loppumakausta eli tuloksena VOI2.

Opo suoritti BH-kokeen hyväksytysti ilman suurempia treenaamisia eli voisimme jatkaa pk-uraa ja kieltämättä pk-jälki kiinnostaa. Muutaman kerran ollaan sitä treenattukin ja typy kulkee tosi hienosti maastossa, mutta se pk-puolen metrinen hyppy tulee tekemään tiukkaa meidän pikku-Oprille tottisosuudessa.

Sittenhän me startattiin Oprin kanssa nomen AVO-luokassakin extempore...ja ei olisi pitänyt...näillä vähäisillä treenaamisilla. Tuloksena AVO 0, koska Opo ei ottanut tavia ???? markkeerauksessa. Nyt on kesä aikaa treenailla ja katsoa sitten, josko elokuussa ollaan
valmiita starttamaan uudestaan.

Kovasti me yritimme treenata sm-tokoa varten, kun oltiin toisena ylemmän luokan koirakkona OSN-joukkueessa, mutta Oprilla alkoi juoksu heti nomestartin jälkeen, joten sm-tokostartti sekä mejäkoe Rantsilassa jäävät nyt väliin. Melli starttaa pitkästä aikaan mejäkokeessa 15.6., mutta huipputulosta ei ehkä ole odotettavissa, koska treenattukaan ei olla.

Miisa yritettiin astuttaa touko-kesäkuun vaihteessa upealla, kaksoisvaliolla Lazutiinan Pokella, mutta astutukset eivät onnistuneet odotetulla tavalla, joten pentuja tuskin on tulollaan. Ensi juoksusta sitten uusi yritys, mikäli typy tyhjäksi jäi.

 

11.5.

Mellin kanssa käytiin Kajaanin näyttelyssä huhtikuun puolessa välissä ja tuloksena avo eri2. Tuomari tykkäsi Mellistä, mutta turkki olisi saanut olla parempi ( mun mielestä Mellillä ei ole aikoihin ollut noin hyvä karva ;) .

Kuusamossa vietimme viikonlopun (19.-21.4.) ja samalla käytimme näyttelyssä Miisaa lauantaina, tuloksena käy eri 2, Melli oli sunnuntaina kehässä saaden tuloksen avo eri 2 ja PN 3. Ja sokerina pohjana myös karvaton, "rottahäntäinen" Opokin osallistui näytelmiin tuloksella h eli hyvä. Tuomarin mukaan koira, joka ei ollut ollenkaan näyttelykunnossa ja tyhmää olikin viedä turkiton, juuri mammalomalta toipunut koira näyttelyyn.. no , ei se ole niin vakavaa.

Oprin kanssa kisasimme tokossa 26.4.08 saaden nippa, nappa ( 256p.) VOI 1-tuloksen. Voi-luokan liikkeethän Opo osaa, mutta paljon tarvii vielä "viilata" liikkeitä, ja emäntä joutaisi "heittokurssille", sillä pisteitä ropisi mm. metallikapulan liian lyhyestä heitosta. Nyt alamme vähitellen harjoitella EVL:n uusia liikkeitä ja toivottavasti viim. syksyllä kisaamme jo EVL:ssä.

Neljää Opon pojan palleroa tavattiin sunnuntaina 27.4, ja ai että ne oli suloisia "riiviöitä". Leevi, Pablo ja musta Otto olivat ottamassa jo oppia taipparikurssilla Oulussa ja Willy vieraili läpikulkumatkalla kohti kotia Rovaniemelle. Todella reippaita pojat olivat ja kasvaneet aivan valtavasti sitten viime näkemän.
 

24.3.

Hiljaisuus ja entinen arki on palannut taloon, kun pienet suloiset naperot ovat muuttaneet uusiin, mukaviin perheisiinsä. Kolme mustaa pendoliinoa jäivät tänne Ouluun: Leevi jäi Annen ja Oulan luo, Otto Merjan ja Jarmon hoteisiin ja Pablo Heiskasen perheeseen. Tomera Onni-poika muutti Heiskasen perheeseen Iisalmeen ja reipas ruskea Max Seinäjoelle Koivulan perheeseen. Ruskea, pienimmäinen Willy lähti Hennan ja Timon luo Rovanimelle sekä keltainen, touhukas kaveri Otto myös muutti Elinan ja Janne sekä Vellu-koiran luokse sinne Napapiirille. Toivon lämpimästi kaikille pendoliinoille perheineen iloisia ja onnellisia hetkiä yhdessä!Toivottavasti viimeistään elokuussa pentutreffeillä täällä Oulussa
mahdollsimman moni nassikka perheineen pääsee viettämään mukavaa yhteistä päivää jälleennäkemisen merkeissä, mukana tietysti myös Opri-mamma sekä Erki-isä omistajineen.


Opri-mamma ei tunnu olevan moksiskaan pentujen lähdöstä ja nytpä alammekin treenailla seuraaviin tokokokeisiin kolmen kuukauden mammaloman jälkeen. Ensimmäiset kokeet ovatkin huhtikuun lopussa ja myös mejä-kokeisiin ollaan jo ilmoittauduttu. Ensimmäiset nomekoe-startit taitavat olla vasta kesemmällä, heinä- elokuussa, jotta ehdimme riittävästi treenailla, vesityöskentelyäkin. Avo-luokassahan matkat pidentyvät huomattavasti ohjauksessa sekä markkeeraustehtävissä. Mellin kanssa ollaan menossa huhtikuussa Kajaaniin näyttelyyn ja myöhemmin Oprinkin kanssa käydään näyttelyssä, kunhan turkkia saadaan lisää.

Aktiivinen kesäkausi on taas tulossa, jota odotellaan jo innolla.

 

17.2.2008

Pennut kasvavat tasaiseen tahtiin ja alkavat nahistella jo keskenään. Omilla jaloilla tepastellaan hoippuvin askelin, mikä on hyvin hellyttävän näköistä.

Pentueen nimiteema tuli Oprin virallisesta nimestä eli Nightwishin biisejä. Keltainen on Pendolinon Amaranth, ruskeat on P. Wishmaster ja P. Moondance, mustat ovat P. P.Nemo, P. Nightquest, P. Ocean Soul ja P. Everdream.

Pentujahan on nyt seitsemän sillä valitettavasti ainut narttupentu menehtyi neljän päivän iässä. Opri käy enää vain syöttämässä pennut pentulaatikossa ja muuten viihtyy paljon jo meidän muiden kanssa. Kiinteää ruokaa aletaan vähitellen tarjota pennuille ja pentulaatikkokin joutaa jo kohta pois, sillä pennut kaipaavat jo selvästi enemmän tilaa, joten pentuaitaus pystytetään pikapuoliin.

7 veljestä

ruskea

musta poitsu

 

31.1.2008

Opri synnytti 29.1 11 pentua, mutta valitettavasti kolme ruskeaa syntyi kuolleena. Nyt pentulaatikossa tuhisee seitsemän veljestä ja musta sisko eli kahdeksan kaiken kaikkiaan. Pojista yksi on keltainen, kaksi ruskeaa sekä neljä mustaa. Tunnollinen Opo-mamma ja pentuset voivat hyvin.Näillä näkymin keltainen ja yksi musta uros on varaamatta.

Onnea meidän kultaiselle Pepe-papalle, joka täyttää tänään 10 vuotta. Papparainen jakselee hyvin..mitä nyt hieman nivelvaivaako lienee, kun  ylösnousu on hitaampaa kuin ennen.... paitsi , kun on ruoka-aika :) Toivotaan vielä paljon terveitä ja toimeliaita vuosia !

 

6.1.2008

Oprilla näkyi ultrassa useita pentuja. Pentujen odotetaan syntyvän viikolla 5 ja luovutus olisi näin ollen viikolla 12, pääsiäisen aikoihin. Opri on voinut hyvin ja jo paksusti. Ruoka maistuu hienosti, kuten aina ennenkin.

 

3.12.2007

Opri on astutettu Erkillä, Fin MVA Boompaw`s Ruddy Duck, marras-joulukuun vaihteessa. Ultrassa käymme joulu-tammikuun vaihteessa ja jos pentuja on tulossa, niiden odotetaan syntyvän tammi-helmikuun vaihteessa.

 

14.11.2007

Tarmo on kulkenut ahkerasti Miisan kanssa hirvijahdissa onnistuneesti eli aikuiset hirvet on lähes kaikki saatu , mutta vasoja ei, joita ei juuri olekaan/näkynytkään. Miisan astutus päätettiin siirtää, sillä jospa vielä loppuvuodesta Tarmo ja Miisa malttaisivat käydä haukkukokeissakin ja toivottavasti hyvin saavutuksinkin.

Oprin kanssa startattiin Haukiputaalla tokokokeessa ja tuloksena oli voi-luokan 3.tulos, pisteitä 218,5. Ruudusta ja hyppynoudosta tuli nolla, sillä palauttessaan kapulaa Opo toi sen suoraan mulle hyppäämättä estettä ( harmittavasti, sillä liike on niin helppo). Ruutua Opo ei näyttänyt hahmottavan eli lisää ruututreeniä. Muihin liiikkeisiin olin tyytyväinen, tunnistusnoudosta 10 eli kapulan pureminen on saatu "melkein" poissa. Kaukokäskyistä tuli 8..pysyi paikallaan mutta tarvi lisäkäskyn jossakin vaihdossa.

Haukiputaalla käytin Oprin luonnetestissä mukavin tuloksin , pisteitä 169. Puolustushalu oli -1, muut olivat plussan puolella. Hassua oli , kun uhkaava mies lähestyi huutaen ja keppiä heiluttain mua, Opri haukkui mun takaa vihaisesti... eli ilmeisesti Oprista en saisi uhkaavassa
tilanteessa apua ;). Luonne on kuitenkin Oprilla kohtalaisen kova eli palautuu nopeasti "pelottavista" tilanteista.

Juuri ennen lumen tuloa ehdin tehdä Mellille ja Oprille katkokulmalliset jäljet, joista molemmat tytöt suoriutuvat hyvin. Mukava treenata kahdella niin eri työskentelytavalla toimivalla koiralla; Melli käyttää sekä ilma- että maavainua ja kulkee hieman levottomasti ja poikkoillen, kun taas Opri menee lähes kokonaan maavainulla ja koko ajan kirsu lähes kiinni maassa, vauhtia on, mutta Opo kulkee säntillisesti.

Pepe on saanut "osan" pitkässä elokuvassa, "Indigo", jonka ensi-ilta on näillä näkymin ensi syksynä. Pääroolissa elokuvassa on mm. Tiina Lymi ja Minna Haapkylä eli " ei aivan mitätön pikku" elokuva. Pepe on elokuvassa perheen koira, joka on mukana arkisissa perheen toiminnoissa, eikä se ole Pepeltä vaatinut mitään "suuria ponnisteluja". Pepehän toimii ja tekee mitä tarvitaan ja kenen kanssa vaan, kun tietää että saa makupaloja. Elokuvaperheessä on myös hevosia, joiden kanssa Pepe on ollut yhtä aikaa kuvauksissa joten "rooliin" vaadittiin, että koira tulee hyvin toimeen hevostenkin kanssa. Eli muutamia lomapäiviä on kulunut kun meidän "elokuvastaraa" on kuljeteltu kuvauksissa. Kuvaukset on tehty Tyrnävällä, noin 40km Oulusta etelään päin.

Meidän "typyille" odotellaan nyt juoksujen alkamista, ja erityisesti Oprille, jotta päästäisiin käymään "riiuureissulla" sulho-Erkin luona Raahessa ;)

 

1.10.2007

Kesäkausi on ohi eli seuraavat nome- ja mejästartit ovat ensi vuonna. Luulenpa, että seuraava nomestartti on vasta ensi loppukesällä/syksyllä, sillä paljon sekä ohjaaja että Opo tarvitsee taitoa, treeniä ja intoa, jotta avo-luokassa kannattaa startata. Tämän kauden tavoiteet tuli saavutettua..TOSIN.. uutena ongelmana Oprilla oli haun tehottomuus, mitä ei viime kesänä ollut. Pietarsaaren alo-kokeessa kaikki meni nappiin ja saatiin alo1-tulos,  mutta muuten tuli nomekokeissa nollia juuri tuon haun tökkimisen vuoksi. Loppukesän treeneissä Opri väläytteli mukavaa hakuakin, mutta kokeissa typy sitten ihmetteli että mitä pitäisi tehdä. No, nyt on tauko paikallaan ja keskitytään vähäksi aikaa muihin puuhiin.

Raahessa olin liikkeenohjaajana tokokokeessa 28.9 ja ilmaisen startin vuoksi osallistuin Oprin kanssa eka kertaa voittajaluokkaan ja yllätykseksi hyvin saavutuksin, voi 2-tulos. Halusin Oprille vain kisamaisen treenin ja nytpä tiedetään,mitä tulee vielä treenailla. Ruutu-liikettä ollaan typyn kanssa tahkottu, mutta kokeessa neito ei muistanutkaan, mikä oli homman nimi ja noutajamaiseen tapaan se toikin mulle ruudun merkkitörpön ;). ..tahkotaanpa lisää tuota ruutu-liikettä. Toinen treenin paikka on vielä kaukokäskyt. Tunnistunnouto oli helppo homma opettaa Oprille mutta palikan pureskelu pitää saada nyt pois. Muissakin liikkeissä on tietysti vielä viilaamista...toko on niin...pilkun viilaamista, joka ei meinaa sopia meikäläisen luonteen laatuun.

Mellin kanssa ollaan käyty agilitytreeneissä ilman mitään suurempia tavoitteita...kun se vaan on niin hauskaa. Tosin tekisi Mellinkin kanssa vielä osallistua tokokeisiinkin jotta saataisiin se TK2-koulari, yksi avo1-tulos puuttuu. Pitäisi vaan Mellin kanssakin malttaa tokoakin  treenailla. Näyttelyihin ei olla koiruleitten kanssa näillä näkymin osallistumassa, ainakaan enää tänä vuonna.

Tarmolla ja Miisalla on hirvijahti alkanut. Jälleen Tarmo ja Miisa kävivät myös haukkukokeessa ja tuloksena VOI2..taas hirvi oli ylittänyt joen,kun Miisa ei saanut sitä pysähtymään. Seuraavista kokeista ei ole tietoa, sillä jahti vetää enemmän puoleensa kuin kokeet.

Pepe on päässyt myös mielipuuhansa eli käymään lintumetillä, mutta " uusi ura" alkaa pian Pepellä..siitä tietoa sitten myöhemmin ;)